Tällä hetkellä meillä on ystäväni kanssa meneillään toisen VR-taideprojektimme suunnittelu. Ensimmäinen virtuaalitodellisuustaideteos, Leena Jääskeläisen ohjaama ja käsikirjoittama Ruumiista irtautuminen – Out of Body Experience, toteutettiin neljän hengen tiimillä kesän 2018 Kotka Art -tapahtumaan. Kotka Art on vuosittain järjestettävä nykytaiteeseen keskittyvä tapahtuma. Kesällä 2018 näyttelyn teoksia oli esillä Kotkan keskustassa Yhteisötalo Messissä ja Galleria Uusikuvassa ja ulkona niiden lähialueella 13.6.-12.8.2018.
Työryhmä / Team:
Ensimmäisen projektimme aikana hioimme työtapoja virtuaalilasien hyödyntämiseen taiteen teossa. Halusimme mallintaa muotoja yhdessä suoraan virtuaalilaseilla, joten alkuvaiheen mallinnustyövälineeksi valikoitui MasterpieceVR ja HTC Viven virtuaalilasit. Tämä osoittautui toimivaksi valinnaksi ja saimmekin Leenan kanssa nopeasti hahmoteltua teoksen visuaalista ilmettä jo projektin alkumetreillä. MasterpieceVR:n avulla suunnittelimme muotoja ja värejä.
Teoksen kokija leijuu kotilomaisten kappaleiden keskellä. Kosketuksesta kappaleet heräävät eloon ja kertovat tarinansa, todellisen ihmisen kertomuksen omasta kehosuhteestaan. Teoksessa dokumentaarinen ääni yhdistyy kuvitteelliseen, virtuaaliseen ympäristöön.
Kuvia teoksesta Ruumiista irtautuminen / Images of Out of Body Experience:
Muokkasin ja animoin teoksen 3D-malleja Blenderin avulla. Tekstuurit tuotiin MasterpieceVR:stä ja tekstuurien sävyjä muokattiin Photoshopilla ennen lopullista versiota. Lopuksi teos koostettiin Unity-pelimottoria käyttäen. Suuret kiitokset koko tiimille urakasta ensimmäisen teoksen parissa! Oli hienoa lähteä toteuttamaan Leenan todella innostavan käsikirjoituksen ja vision pohjalta teosta. Huikean upeat äänet ja osaava ohjelmoija sai teoksen heräämään henkiin! Itse tuli opittua taas paljon uutta sekä Unityn että Blenderin käytöstä – animoinnista ja mallinuksesta, ja todettua, kuinka inspiroiva väline virtuaalilasit ovatkaan taiteen luomiseen! Näiden kokemusten pohjalta on hyvä jatkaa seuraavan teoksen suunnittelua.
Our Virtual Realty Art – Out of Body Experience was displayed at Kotka Art this summer 13.6.-12.8.2018. Now we are planning the second part. 3D modelling is done in MasterpieceVR using a HTC Vive Headset, animation and optimization in Blender and all the pieces (with amazing sounds!) are put together in Unity. The final result is experienced with HTC Vive. Our work combines stories of people in the form of audio interviews with virtual, imaginary surroundings.